HEPPAHOVI

Capoeira Rana

Elmo vaikutti aluksi hieman ujolta, mutta vauhtiin päästyään Elmosta tulikin varsinainen vauhtiveikko. Kaikki liikkuminen pitäisi Elmon mielestä tehdä laukaten, mitä lujempaa sen parempi. Myös hyppääminen tuntuu olevan Elmon mieleen, sillä poika treenasi innoissaan esteratsun uraa jo alle viikon vanhana hyppimällä kentälle kannetun kouluaidan yli. Helppohan se on Elmon juosta ja hyppiä, kun siihen on saanut mitä mainioimmat pitkänhuiskeat koivet. Oripoika oli iso jo syntyessään, lähes samankorkuinen kuin kuukautta vanhempi veli Tatu samoihin aikoihin, joten ihan pikkuruiseksi pikkuponiksi tämä komea nuoriherra tuskin jää.


Koulutustaso:

Elmo osaa jo liikkua talutettuna suitsista ja se on totutellut satulan painoon selässään. Kevät-kesällä 2015 Elmo pääsee varsinaiseen ratsukoulutukseen kun se opettelee juoksemaan liinassa ja kantamaan ratsastajaa.

Tiedot:
Rek.nro 246001H00121145
Sukupuoli ruuna
Rotu welsh (sec. B)
Säkäkorkeus kasvaa hurjaa vauhtia
Syntynyt 26.4.2012 Kuopio, Fin
Kasvattaja Ratsunainen Oy
Väri voikko
Merkit Itipto mej vko vtj psk vko otj skpsk vko
Sukutaulu klikkaa tästä
 

Syksyn tunnit nyt varattavissa!

 
 

Beukenallee's Golden Dancer Eyarth Caliph Hilin Caradus Twycross Personality
Hilin Virginia
Eyarth Zsa Zsa Eyarth Celebration
Weston Twiggy
Cennen Arian Sianwood Silvermine Downland Krugerrand
Cennen Galena
Cennen Galena Downland Chevalier
Coed Coch Nora
Goldencoast Veronica Scrafton Night Owl GBR 9WM Dundon Crocus Brierwood Blue Boy
Revel Saffron
Scrafton Nook Coed Coch Asa
Coed Coch Nest
Goldenlark Velvet Touch Kulltorps Yes Paddock Camargue
Springbourne Braid
Liezelhof Vermy 57 W The Hale Vermillion
Turfhorst Mona Lisa